Saturday, August 01, 2009

Ruokamellakat 2008

Tänään on painunut unholaan se mitä eilen oli. Vuodet 2007 ja 2008 muistetaan mellakoista ruuan hintojen tähden: (Riots, instability spread as food prices skyrocket).

Vuoden 2008 mellakat eripuolilla maailmaa puhuvat ruokaturvan ja ruuan hintojen vakauttamisen tarpeellisuudesta. Samaan aikaan toisilla on vara muuntaa ylimääräistä viljaa biodieseliksi. US:n aloitettua mittava biodieseltuotanto, maa siirtyi hetkessä maissin ja soijapapujen viejästä niiden tuojaksi. Suurin osa tuonnista tuli Keski- ja Etelä-Amerikasta nostaen mm. kyseisten alueiden maissin hintoja korkealle. Biodiesel hankkeet ovat sinänsä mielestäni hyvinkin suotavia hankkeita, koska niillä voidaan vähentää ilmastolle aiheutuvaa kuormitusta merkittävästi. Pitkällä tähtäimellä tosin radikaalimmat innovaatiot energiantuotannon osa-alueella ovat tarpeen.

Ruuan tuotantoa ja jakelua vaivaavat myös vastaavanlaiset ongelmat kuin malarialääkkeen kehitystä. Osapuolten intressit eivät kohtaa systeemissä mikä toimii suurimmaksi osaksi markkinatalouden säännöillä. Resursseja saavat ne, joilla on varaa ja joiden näköpiirissä on selvä taloudellinen hyöty vastineeksi resurssien käytöstä. Uskoakseni vuosien 2007 ja 2008 levottomuudet saattavat heijastua suomalaiseen arkipäiväänkin muutoinkin kuin uutisina tulevaisuudessa.