Ruokamellakat 2008

Tänään on painunut unholaan se mitä eilen oli. Vuodet 2007 ja 2008 muistetaan mellakoista ruuan hintojen tähden: (Riots, instability spread as food prices skyrocket).

Vuoden 2008 mellakat eripuolilla maailmaa puhuvat ruokaturvan ja ruuan hintojen vakauttamisen tarpeellisuudesta. Samaan aikaan toisilla on vara muuntaa ylimääräistä viljaa biodieseliksi. US:n aloitettua mittava biodieseltuotanto, maa siirtyi hetkessä maissin ja soijapapujen viejästä niiden tuojaksi. Suurin osa tuonnista tuli Keski- ja Etelä-Amerikasta nostaen mm. kyseisten alueiden maissin hintoja korkealle. Biodiesel hankkeet ovat sinänsä mielestäni hyvinkin suotavia hankkeita, koska niillä voidaan vähentää ilmastolle aiheutuvaa kuormitusta merkittävästi. Pitkällä tähtäimellä tosin radikaalimmat innovaatiot energiantuotannon osa-alueella ovat tarpeen.

Ruuan tuotantoa ja jakelua vaivaavat myös vastaavanlaiset ongelmat kuin malarialääkkeen kehitystä. Osapuolten intressit eivät kohtaa systeemissä mikä toimii suurimmaksi osaksi markkinatalouden säännöillä. Resursseja saavat ne, joilla on varaa ja joiden näköpiirissä on selvä taloudellinen hyöty vastineeksi resurssien käytöstä. Uskoakseni vuosien 2007 ja 2008 levottomuudet saattavat heijastua suomalaiseen arkipäiväänkin muutoinkin kuin uutisina tulevaisuudessa.

Hyvää ystävänpäivää!

Yllättääksesi frendisi 14.2 jollain hyvällä suosittelen seuraavaa suklaakakkua, jonka tein menneenä tiistaina.

Täyte:
2 dl vahvaa kahvia
200g tummaa suklaata
5 liivatelehteä
200g maustamatonta tuorejuustoa
250ml vaniljakastiketta

Ja pohja:
200g kaurakeksejä murustettuna
50g voita

Valmista ensin pohja sekoittamalla keksimurut ja sulatettu voi.Laita seos tiiviisti irtopohjavuokaan. Sitten täyte: Keitä kahvi ja sulata siihen suklaa. Lisää seokseen liivatteet. Jäähdytä seos huoneenlämpöiseksi. Sekoita sitten tuorejuusto sekaan ja sen jälkeen vatkattu vaniljakastike. Laita vuokaan ja anna jähmettyä tunteja (ehkä noin 4 h). Älä unohda koristella...kumkvatit ovat juuri sopivia. Niitä ei tarvitse kuoria...

Ikea konsepti

Ikea lohkaisee 11% koko Suomen huonekalumyynnistä - varsin huomattava osuus ajatellen että kauppoja on kaksi ja loppu tapahtuu postimyynnin kautta. Ketju on onnistunut ennen kaikkea itsepalvelukonseptissa. Koko toiminta näyttää rakentuneet tuon yhden pääajatuksen ympärille hyvin harkitusti. Seuraavassa pohdintaa mitkä ovat tämän konseptin osatekijät.

Asiakas saa kauppaan tullessaan asiointia varten tarpeelliset ostosvälineet; ostoskassin, kynän, muistilistan, ja mittanauhan sekä lainakuvaston. Ostoskassi tukee ex tempore shoppailua eli antaa mahdollisuuden kerätä pieniä ja satunnaisia esineitä. Ja näistä pienistä, mukavista jutuista kertyy nopeasti 50 euroa laskuun. Mikäli asiakas ei ottanut jotakin ostosvälineistä mukaan kauppaan tullessaan, hän voi napata ne mukaan myöhemminkin kaupassa.

Liike on rakennettu tukemaan itsenäistä ostosten tekoa. Asiakkaalle tarjotaan pohjapiirros ja koko kaupan läpi jatkuva opastus, jota seuraamalla ei voi eksyä ja tulee varmasti kiertäneeksi kaikki osastot (ja ehkä sortuneeksi heräteostoksiin). Ihmisvirran kulun hallitseminen mahdollistaa myös suuren asiakasmäärän läpivirtaamisen.

Tavarat on sijoiteltu sellaisille korkeuksille, että keskiverto suomalaisnainen yltää hiplaamaan jokaista haluamaansa tuotetta. Lisäksi tavarat on sijoiteltu loogisesti eli olohuoneen esineet ovat olohuoneosastolta (toisin kuin esimerkiksi ruokakaupan periaate sijoittaa kroisantit voihyllyyn). Mikäli jokin esine, kuten vedin, on käytössä useissa eri kaapeissa, on se myös saatavilla useammalta osastoilta. Edellä mainittu tarjoaa mahdollisuuden napata aiemmin kassista unohtunut tuote myöhemminkin ostosreissun aikana mukaan. Ostomista helpottaa myös se, että informaatio tuotteista, mitoista, hinnoista, materiaaleista, painoista ja varastosijainnista on täsmällistä, standardia, ja selvää. Täsmällistä - paikkansa pitävää. Standardia - vakioidussa muodossa. Selvää - helposti saavutettavilla ja luettavissa.

Vaateliikkeissä ostohalukkuutta luodaan mukaansa tempaavalla musiikilla. Ikeasta tällaista muistoa ei ole jäänyt mieleeni. Sen sijaan ostohalukkuuden herättäjänä toimii valmiit huolellisesti suunnitellut kaluste- ja pienesinekokonaisuudet. Ikea on pulloillaan ideoita siitä miten tuotteita voidaan käyttää. Käyttöideoiden ydintä on tehokas tilankäyttö. Eräs toinen ostohalukkuuden kasvattavaja on tietenkin kanssaihmisten kulutuskäyttäytyminen ja mielipiteet.

Henkilökunta ei turhaan häiristse asiakkaista. Harvalukuinen henkilökunta sen sijaan on saavutettavissa tarpeen vaatiessa ja valmis palvelemaan. Palvelunsaamisen odotusaika vaikuttaa olevan lyhyt ja palvelun laatua edistää mm. eri toimipisteiden varastotietojen integrointi samaan järjestelmään.

Ostosten noutaminen varastosta sujuu jouhevasti ja itsenäisesti yksinkertaisen hyllynumeroinnin vuoksi. Lisäksi tuotteet on sijoitettu varastoon siten, että niihin pääsee käsiksi. Pahveihin pakatut laatikot varastohyllyillä taitavat olla painoltaan keskimäärin 15 kg. Mittasuhteiltaan laatikot ovat noin 130 cm * 60 cm * 3-25cm. Ja sijoituskorkeus hyllyillä on noin 10-120cm. Eli niiden siirtäminen on mahdollista yksinkin!

Asiakkaan olo tehdään mukavaksi ja hänet saadaan viihtymään ostoksilla mahdollisimman kauan tarjoamalla oheispalveluita, joista oleellisimmat lienevät ruokailumahdollisuus sekä lastenhoito. Ravintola tarjoaa edullista, ruotsalaista ja maittavaa ruokaa. Parin jalkapallokentän kokoisesta kaupasta ei tarvitse lähteä mäkkäriin! Ravintola tarjoaa mahdollisuuden ladata akut ja miettiä mitä ostaisi.

Ostosten kotiin vieminen alkaa lastauspaikalta, jossa auton voi pakata sateelta suojassa.

Kotiinkuljetuksen jälkeen kokoonpanijaa ilahduttavat selkeät ohjeet sekä tasalaatuiset tuotteet, joissa on valmiiksi oikeisiin kohtiin poratut ruuvinpaikat. Kokoaminen hoituu yleensä kokonaan perusruuvimeisselin kanssa. Jopa viallisten tuotteiden palauttaminen (tai siis korjauttaminen) on onnistunut Huoltoon voi viedä esimerkiksi viallisilla jengoilla varustetun tuotteen ja huolto korjaa sen puolessa tunnissa. Kaikki osat näyttäisivät olevan vakiokokoisia, mikä nopeuttaa korjaustoimenpiteitä.

No missä asiakas joutuu tekemään kompromissin? Ainakin tuotteiden materiaaleissa (ei ole paljon aitoa puuta) ja valmistusmaassa (tuskin Suomi). Muuta negatiivista on, että tuotteita ei voi varata itselleen varastosta. Mutta konsepti sopii henkilölle, jota kiinnostaa edulliset skandinaavistyyliset tuotteet. Tuotteet, joita ei tarvitse pitää koko elämäänsä, mutta jotka sopivat elämäntilanteeseen.

Palveluyhteiskunta edellyttää kulutusvalintoja

Suomalainen yhteiskunta on vaurastunut merkittävästi viimeisen sadan vuoden aikana. Suomalaiset hankkivat enemmän ja vapaa-ajan käsitekin on tullut tutuksi. Internetin ja tietotekniikan lisääntynyt käyttö ovat luoneet mahdollisuuden tarjota esimerkiksi pankkipalveluita 24 tuntia vuorokaudessa paikkariippumattomasti. Suurin osa suomalaisista kykenee ja haluaa käyttää kyseisiä palveluita. 90-luvulla esiintynyt laskunmaksuautomaatin vastarinta on pienentynyt, ja varsinkin nuorempi sukupolvi miltei poikkeuksetta käyttää nettipankkipalveluita ja muita palveluita sujuvasti. Itsepalvelukonsepti ja ympärivuorokautinen palvelu ovat lyöneet itsensä hyvin läpi tässä harvaanasutussa maassa.

Entä sitten ravintolassakäynti? Siihen itsepalvelukonseptit eivät sovellu kaikissa yhteyksissä. Useamman tähden ravintolan ei kuulu juoksuttaa asiakkaitaan kassalla maksamassa annosta. Toisaalta pikaravintoloissa, kuten McDonalds, Hesburger, Arnolds ja SubWay, on ymmärrettävää että halpaan hintaan ei sisälly palvelukonsepti. Tuotteiden ja palvelun edullisuus perustuu asiakkaan yhteistoimintaan. Mikä jättäisimme jokainen lautasemme ja tarjottimemme pöytään aiheuttaisi se ylimääräistä työtä niille työntekijöille, jotka ovat palkkalistoilla tällä hetkellä. Toisaalta uusien henkilöiden palkkaaminen näkyisi ennen pitkää tuotteiden hinnoissa, mutta sillä välin käyntimme edellä mainituissa pikaruokaloissa olisi ollut epämielyttävää epäsiistin ympäristön takia.

Kotisiivouspalvelut ovat lisääntyneet viime aikoina johtuen kotitalousvähennyksestä. Tämä on oiva esimerkki siitä, kuinka yksityiset ihmiset ovat arvottaneet vapaa-aikaansa - enää ei kannata tehdä sitä, minkä joku toinen voi tehdä paremmin ja nopeammin. Voisimme kuitenkin käyttää vieläkin aktiivisemmin palveluita hyväksi, ja ilmankin verohelpotuksia. Esimerkiksi autonrenkaiden vaihto sujuu ammattilaiselta parissa kymmenessä minuutissa ja renkaatkin säilyvät koko vuoden rengashotellissa. Enää ei tarvitsisi raahata talvirenkaita ullakolta ja vaihtaa niitä auton alle luoteistuulen viimassa kohmeisin sormin jollakin märällä parkkipaikalla.

Kuluttajina meidän tulee arvottaa aikaamme ja palveluntarjoajien osaamista uudella tavalla. Opettajan ei tarvitse olla kotiparturi, eikä IT-ammattilaisen tarvitse vaihtaa autonrenkaita. Kannattaa tehdä sitä missä on hyvä ja nauttia jonkun muun kyvystä tehdä jokin toinen asia paremmin.

Frustraatiota tietokoneista

Ceaparu et al [1] mukaan tietokoneiden ja muun teknologian käyttöön liittyvä frustraatio aiheutuu mm. käyttäjän tai koneen virheestä ja pitkistä latausajoista. Frustraation määrä on suhteessa käyttäjän tavoitteen tärkeyteen eli mitä korkeampi koettu tärkeys on, sen korkeampi on myös mahdollinen koettu frustraatio myös. Edellisen tutkimuksensa perusteella suurimman osan virheistä aiheuttavat webbiselaimet, email- ja tekstinkäsittelyohjelmat. Ihmisten työajan hävikki johtuen frustraatioon kuluvasta ajasta on tutkimuksen mukaan 47-53% käytetystä ajasta PC:n kanssa. Prosentuaalinen osuus on hyvin suuri ja siitä aiheutuvat taloudelliset kustannukset myös. Lisäksi nämä frustraatiotekijät lisäävät työstä aiheutuvaa stressiä.

Työssä käytettyjen työvälineiden tarkoitukseen sopivuus on merkittävä osatekijä työviihtyvyyden ja -tulosten kannalta. Esimerkiksi "antiikkiset" PC:t, varusteittuna uusilla käyttöjärjestelmillä, ovat omiaan ärsyttämään käyttäjiä aiheuttamalla pitkiä vasteaikoja ja tiuhaa kaatumis/jumittumistahtia. Lisänsä käyttäjien turhautumiseen tuo tietojärjestelmien kehittämisen nykymenetelmät, jotka ovat varsin suppeita - esimerkiksi ihmisen lyhyen muistin kuormittumista harvoin edes hoksataan ajatella ja etenkin erityisryhmien mm. ikääntyvien erikoistarpeet unohtuvat kokonaan. Käyttäjä ei todellakaan ole tyhmä - hänellä on vain erilainen ajatusmaailma ja kyvyt kuin teknisesti orientoituneella suunnittelijalla. Nykytilanne tarjoaa mahdollisuuden hyötyä sosiologian, antropologian ja psykologian osaamisesta myös tekniikan tiedeyliopistoissa.

Tietotyö ja teollinen elinympäristö pyrkivät muokkaamaan ihmistä nopeammin kuin mikään on koskaan aiemmin sitä muokannut. Tekniikka ja teknologia tulisi ennen kaikkea valjastaa hyödyksemme siten, että balanssi ihmisen voimavarojen ja tekniikasta saatavan tuen välillä voisi säilyä.

[1] Ceaparu, Lazar, Bessiere, Robinson, Schneiderman. Determining Causes and Severity of End-User Frustration. Int. J of Human-Computer Interaction. 2004.

Master vs. olosuhteiden uhri

Viktor Frankl löysi keskitysleirillä syyn elää (lisää hänen kirjassaan Man's Search for Meaning). Franklin kieltäytyi olemasta olosuhteiden uhri ja toimi aktiivisesti sekä rakentavasti. Me tiedämme lopputuloksen.

Kun vertaamme ihmisiä jotka onnistuvat niihin jotka epäonnistuvat huomaamme, että näiden kahden ryhmän käyttäytymistä säätelevät erilaiset toimintamoodit. Diener ja Weck (Erica Frydenbergin teoksessa Beyond Coping) antavat toimintamoodeille nimet: 1) helpless, 2) master-oriented. Vaikka eri toimintamoodit omaavilla ihmisillä on sama alkuasetelma, loppuasetelma muodostuu erilaiseksi. Hallintaan pyrkivät (eli master-oriented tyypit) haluavat parantaa suoritusta inkrementaalisesti ja uskovat yrittämiseen, kun taas avuttomat (eli helpless tyypit) hakevat välittömiä tuloksia. Hallintaan pyrkijät kykenevät parantamaan ongelmanratkaisuaan ja nauttivat haasteista, kun taas toiset eivät löydä itsenäisesti innostuksen lähdettä ongelmanratkaisusta, eivätkä opi uusia taitoja. Avuttomien pääasiallinen ero verrattuna hallintaan pyrkiviin on kulminoituu seruraavasti: Jos et ole seppä syntyessäsi, älä edes yritä.

Tarkasteltuani Reasonin kirjasta (Human Error, 1990) asiaa toisesta näkökulmasta on huomattava, että hyvä ongelmanratkaisija kykenee reflektoimaan tilannetta, tekemään tilannehypoteesin sekä testaamaan sen oikeellisuutta ja kestävyyttä. Huono ongelmanratkaisija tekee vaillinaisia & vääriä hypoteesejä, joita hän testaa vain osittain tai ei ollenkaan, hän saattaa jopa etsiä vahvistusta väärälle hypoteesille. Täten huono huononee tai pysyy entisellään ja parempi jalostuu.

Nämä samat lainalaisuudet näyttävät pätevän niinkin arkisissa tilanteissa kuin laihduttamisessa. Dweck et al. keskittyivät pitkälti intelligenssin tutkimiseen oppimistilanteissa, mutta heidän ydinasiaa voidaan soveltaa myös muille elämänosa-alueille. Törmäsin taannoin Tampereella tehtyyn tutkimukseen laihduttamisesta. Tutkimuksessa laihtuneiden mielikuvat muuttuivat, kun taas lihavuutensa orjuuttamat eivät puolentoista vuoden aikana suostuneet kehittämään itselleen suosiollisempia mielikuvia tilanteestaan "no, ne huonot geenit...", "no se mäkkärin uusi mainos saa minut syömään", "no ku se fillari varastettiin vuonna 0 ja 1"...

Ongelmanratkaisutapojemme ei tarvitse olla täydellisiä, jotta voimme elää. On julmaa ajatella, että tietyt ongelmanratkaisutavat on opittu pienenä ja ihminen on koko elämänsä niiden orja. Tosin vapautuminen vaatii suunnattomasti proaktiivista työskentelyä. Niinpä jälleen kerran mikä tahansa kaaosta järjestävä effortti vaatii energiaa muodossa tai toisessa.

Ahvenanmaalla visiitillä

Ruotsin reissulta on palattu takaisin Suomeen. Ja pienoiseen sähläykseen meni ensimmäinen kuukausi. Nyt alkaa olla taas asiat sillä mallilla, että energiaa riittää harrastuksille. Muuttaminen ja remontointi voivat sitten olla täyttä kaaosta. Kaaosmittarini näytti aseikolla 0-10 jo lukemaa 6; jääkaapista oli vaikea löytää ruokaa siirtämättä 10 tavaraa tieltä päästäkseen jääkaapille saakka sen lisäksi, että jääkaapille menon keskeytyi jatkuvasti = +1 aste edelliseen.

Ehdin viettää jo kesälomaakin, jonka aikana tutustuin Ahvenanmaahan fillarilla. Reissun aikana paljastui, että saarella eletään "eilistä"; Mannermaalainen Hesari tuodaan saarelle päivän myöhässä. Ah, mikä ihanuus olikin saada Turun juna-asemalla päivän Hesari käsiin. Kaupat saaristossa olivat osittain kuin 80-luvulta. Muistan pienenä asioineeni isäni kanssa samankaltaisessa kyläkaupassa kuin esimerkiksi eräs kauppa Brändön saarella. Kaikkea perustavaraa löytyi aina näkkileivästä muttereihin. Perustavaraa, ei siis mitään erikoistuotteita, joita saa vaikkapa kolmen koon marketista.

Saaristo on sen verran pienikokoinen, että fillari on sovelias kulkuväline. Tosin jostakin esitteestä sain virheellisen tiedon siitä, että Ålanti olisi tasaista maastoa. Ehkä se ei Norjaakaan ole, mutta kyllä siellä niitä mäkiäkin on. Päivämatkaksi tuli noin 30-50 km, joka vaikutti ihan soveliaalle matkalle. Aikaa jäi myös muuhun kuin polkemiseen. Maarianhaminan leirintäalue ja Mariebad ovat mainioita palveluiltaan. Myös Brändön campingalue ansaitsee erikoismaininnan ystävällisen ja monipuolisen palvelun tarjoavana edullisena leirintäalueena. Tosin maa Brändössä oli kivikkoista, ja teltanpystytys varsin haasteellista.

Silmiinpistävin asia oli Ruotsin lipun runsas liputus. Siellä missä salkoon oli nostettu sinivalkoinen ei viereltä oltu unohdettu naapurimaan sinikeltaista.

Matkan loppupuolella, Turussa, tahaton tilannekomiikka yllätti:
Epäilyttävännäköinen mies lähestyy suojatien yli ystävääni.
- Missä täällä on lähin kapakka, kysyy lähestyvä mies.
- En ole paikallisia, sanoo ystäväni.
Mies näyttää lähentyvän ystävääni liiaksi ja pikaistuksissani hoksaan tien toisella puolen Paviaani-nimisen baarin.
-Kato tuolla, Paviaani, tien toisella puolella, huudahdan ja kiskon hekottelevaa ystävääni tien toiselle puolelle.